Koululinkki

Miksi otsikko johtaa joskus harhaan? Voisiko lapsille saada peliajat? Muun muassa näitä asiota pohditaan Koskuen koulussa

Harrastukset

Sanotaan, että lasten ja nuorten pitäisi harrastaa enemmän, eikä olla silmät kiinni ruudussa tai pelata koko aikaa. Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole mahdollista harrastaa rahan takia tai asuinpaikan vuoksi. Syrjäkylällä ei ole oikein harrastuksia tai harrastusseuroja eikä kaikilla vanhemmilla ole varaa viedä edestakaisin vain harrastuksen takia, koska yhteen suuntaan välimatka on jo niin pitkä. Ilman harrastuksia lapsilla ei olisi kavereita oikeassa elämässä, vaan ainoastaan puhelimen välityksellä. Näin ei juteltaisi kasvokkain ja kotona oltaisiin puhelimella tai tietokoneella ja oltaisiin pitkät päivät kotona.

Niin olisi kiva, jos harrastuksia tulisi enemmän syrjäisille kylille tai ainakin lähemmäksi ja jotkut voisi olla myös ilmaisia.

Tanja, Koskuen koulu 5.–6.lk

Vain rikkaatko voivat pelastaa maapallon?

Sähköön menee aivan hirveästi rahaa ja sähköllä ei pitkälle pötkitä. Ensinnäkin sähköauton hankkiminen maksaa aivan älyttömästi, kun täytyy hommata kaikki sähkötolpat sun muut. Jos on oikein sähköautoihminen ja tarvitsee kaksikin autoa, pitää hommata ainakin kaksi sähkötolppaa, missä ladata niitä. Sitten soittaa sähkömiehelle, että tulee asentamaan ne, niin siinä pamahtaa yhtäkkiä noin 1 600 euron lasku.

Dieselin hinta on noussut melkein yhtä hintavaksi kuin bensan hinta, mistä sitä sähköä saadaan, kun kaikki sähköntuotannot loppuvat? Jos menet lomalle Lappiin sähköautolla, niin akku hyytyy pakkasessa ja saat varautua maksamaan hinurin takaisin. Yksi sähköautoja tuottava firma tekee tällä hetkellä koko ajan tappiota eikä menesty.

Hybridi ja AdBlue/polttoaine on meidän mielestämme parempi vaihtoehto. Joten sähköautot ovat meidän mielestä huono valinta. Tuulivoima, vesivoima, ydinvoima, turve, aurinkoenergia, biomassa, jäte, öljy, kivihiili ja maakaasu. Miettikää, mitkä näistä saastuttavat?

TRM, Koskuen koulu 5.–6. lk

Tarkoitettu tähän?

Kun selaat lehteä tai kirjaa, huomioit ensimmäiseksi otsikon, koska se on kohta josta tiedät valita juuri sinua kiinnostavan kirjoituksen. Entä silloin, kun otsikko antaa väärän sanoman?

Sanoilla on tärkeä tarkoitus. Jos kirjoitat kirjoituksen ja liität siihen otsikon, joka ei kuvaa kirjoitustasi, viet automaattisesti lukijan harhaan. Sen ärsytyksen pitää loppua! Mielestäni kirjaa saa tuomita kannen mukaan, mutta jos kirjan kansi ns. valehtelee, niin ehkä se on tarpeetonta. Ymmärrän, että kirjoitus ja keksiminen on joillekin ihmisille helpompaa kuin toisille.

Kokemuksesta tiedän, että voi olla ärsyttävää lukea pitkä teksti jonka otsikko on houkutteleva, mutta sisältö erilainen. Olin saanut parini kanssa tehtäväksi lukea mielipidekirjoituksen ja vastata muutamaan kysymykseen siitä. Muutamasta vaihtoehdosta valitsimme sellaisen, joka vaikutti kiinnostavalta päällepäin, kun aloimme lukea tekstiä mieleen tuli vain sellainen olo, että olimme valinneet kaikista kummallisimman tekstin. Otsikosta huolimatta tekstissä oli neljästä eri aiheesta asiaa ja vain yksi vastasi otsikkoa heikosti.

Toivoisin, että ihmiset ajattelisivat tekstiään tarkemmin, eivätkä laittaisi otsikoksi mitä vain ensimmäiseksi tulee mieleen. Toivottavasti joku ymmärtää, mitä haen takaa.

Irene H., Koskuen koulu 5.–6. lk

Luontoko katoaa?

Usein huomaa roskia luonnossa vähän kaikkialla. Eikö kukaan huomioi luontoa? Tuntuu, että kaikki ajattelevat vain itseään. Mielestäni luonto pitää ottaa huomioon. Olenko oikeassa vai en? Heittääkö ihmiset roskat luontoon vain itseään ajatellen? Vai heittääkö jotkut esimerkiksi pullon vain siksi, ettei siitä saa panttia? Miksi osa teistä heittää roskia tai pulloja luontoon? Onko se älykästä?

Jos pullon, muovipussin tai jonkun muun roskan luontoon heittää, se saattaa tappaa tai satuttaa eläimiä. Jos pullon heittää ja se hajoaa, niin eläin saattaa satuttaa itseään lasinsiruun. Roskat vahingoittavat myös luontoa. Roskat eivät kuulu luontoon, vaan roskiin, pullonkeräykseen tai jonnekkin muualle, mutta ei luontoon.

Amerikassa on tiukka sääntö roskaamisen suhteen, sillä voi joutua roskan heittämisen takia keräämään roskia. Pitäisikö sama juttu ottaa Suomeen? Toivoisin, että roskat päätyisivät niille tarkoitettuun paikkaan, ei vieläkään luontoon. Haluan painottaa yhä olemassa olevia riskejä, kuten että eläin kuolee tai satuttaa itseään ja luonto tietenkin kärsii! Joten ottakaa huomioon luonto ja eläimet. Se ei myöskään ole hauskaa, jos joku heittää roskia toisen pihaan. Jos kaikki veisivät roskat, pullot ja muut roskat niille tarkoitettuun paikkaan, niin luonto olisi todella hyvässä kunnossa.

Miltä se tuntuu, jos joku heittää roskan tai pullon teidän pihaan? Minullakin on kokemus siitä, ettei se ole kivaa jos toinen roskaa toisen pihaa! Joidenkin mielestä, jos heittää pihaan tölkin, missä on pantti, niin se olisi rahan antamista. Mielestäni se on roskaamista. Kaikilla on kyllä eri mielipide.

Anna, Koskuen koulu 5.–6. lk

Videopelit

Videopelit ovat suuri ongelma äideille. Varsinkin niille, joiden lapsi pelaa paljon päivässä. Lasten on vaikea käydä koulua, kun he pelaavat. Lapsista tulee peliriippuvaisia, jotkut ovat jo nyt kiinni koko ajan jossakin pelikoneessa tai pleikkarissa. Äideillä on vaikea katsoa, mitä lapsi tekee, jos äiti tekee ruokaa. Lapset saavat tietää kavereilta uusia pelejä. Jotkut sanoo, että heidän lapsi pelaa, mutta siitä ei ole haittaa ja sanovat että lapsi saa pelata päivässä niin paljon kuin haluaa – niiden äitiä ei kiinnosta paljoakaan. Lasten ei saisi olla paljoa netissä päivän aikana. Netissä on sellaista materiaalia, joita lapsen ei saisi nähdä vielä tuon ikäisenä ollenkaan, aikuisena vasta. Lapsista kasvaa peliriippuvaisia, eikä lapset pysty käymään töissä, eikä opiskella ammattia itselleen.

Toivottavasti lapsille tulee peliajat, että lapset pystyy käymään kunnolla koulua.

Toni Koski, Koskuen koulu 5.–6. lk

Miksi ilotulitteet?

Miksi ilotulitteet meinataan kieltää? Ymmärrän, että jotkut eläimet pelkäävät. Mutta miksi lemmikkien omistajat eivät ole niiden kanssa, jos he tietävät, että heidän lemmikit pelkäävät raketteja? Vaikka raketit ovat kalliita ja voivat saastuttaa ilmaa vähän, mutta miksi ne pitää kieltää? Tai tietyt henkilöt saavat ampua niitä? Ei ole järkeä kieltää ilotulitteita.

Poika, Koskuen koulu 5.–6. lk

Voiko hyvä harrastus olla halpa?

Kun harrastuksista puhutaan, niin tuleeko kenellekään mieleen, että harrastuksia voi myös olla ilmaisia. Onneksi ilmaisia harrastuksia löytyy. Ilmainen harrastus voi olla vaikka sähly. Itse käyn sählyssä joka keskiviikko Koskuella. Tulkaa tekin sählyyn Koskuen liikuntahalliin. Ikä 1.–6. -luokkaan klo 17.45.–19.15. Sähly on mukava harrastus, siellä näkee kavereita ja siellä tutustuu uusiin ihmisiin. Ja se on kiva, että se on niin lähellä, kun itse käyn Koskuen koulua.

Venla, Koskuen koulu 5.–6. lk

Uusimmat kaikki