Koululinkki

Tanelinrannan koululaisia puhuttavat muun muassa ilmastonmuutos, susien kaatoluvat ja matka hammaslääkäriin

Susien kaatolupakanta

Meidän mielestä susien kaatolupaa pitäisi suurentaa, koska susia on kertynyt liian paljon metsästys ja asuinalueelle. Muutenkin sudet ovat haitaksi esim. kadonneille eläimille. Pienet lapset, jotka joutuvat kävellä pimeitä metsäteitä pitkin kotiin, pelkäävät teiden ulko puolella olevia vaaroja.

Kaksi nuorta metsästäjää, Tanelinrannan koulu 6. lk

 

Puolet koulupäivästä hammaslääkärissä

 

Miksi joidenkin oppilaiden Hyllykalliolta pitäisi mennä Seinäjoen keskustaan hammashoitolaan?

Sinne meno on vaikeaa, kun linja-auto ei mene siihen aikaan, kun pitäisi mennä ja vanhemmat ei ehdi viedä, koska hammaslääkäriaika on usein koulupäivän aikana. Pyörällä hammashoitolaan ajaa yli 40 minuuttia ja myös takaisintulo kestää saman ajan. Lisäksi aika hammashoitolassa, kaikki liikennevalot ja muuta sellaista. Oppituntien teemat ohi. Voisi tehdä hammaslääkäriajat iltapäivälle.

Outo lapsi, Tanelinrannan koulu 6. lk

 

Mieti mitä juuri sinä kirjoitat nettiin

 

Nettikiusaaminen on yleistä ja sitä esiintyy paljon nuorten keskuudessa. Nettikiusaaminen ei ole kenellekään oikein, vaikka olisi erilainen porukassa. Ketään ei saisi syrjiä esim. uskonnon, ihonvärin tai mielipiteiden perusteella. Se mitä kirjoitat saattaa aiheuttaa muille pahaa mieltä. Nettikiusaaminen ei ole hyväksi sinulle itsellesikään, koska voit joutua kiusaamisen kohteeksi. Asian voisi korjata esimerkiksi näillä tavoilla: puhelimettomia päiviä olisi enemmän ja vanhemmat keskustelisivat nettikiusaamisesta lastensa kanssa. Yleensä haukkuminen netissä tai sosiaalisessa mediassa aloitetaan sanoilla “ei pahalla mutta" ja sen jälkeen aloitetaan haukkuminen.

Kaksi kutosluokkalaista, Tanelinrannan koulu 6. lk

 

Maailma on kuolemassa

 

Maailma on tuhoutumassa roskien takia. Jokaisen on laitettava omat roskansa roskikseen. Eläimetkin kärsivät roskista. Kaikkien pitäisi kulkea enemmän pyörällä ja kävellen, koska ajoneuvot saastuttavat ilmaa. Ilmastonmuutos johtaa jäätiköiden sulamiseen. Jos ei ole jäätiköitä, missä pingviinit ja jääkarhut sitten ovat? Viikonloppujen jälkeen esimerkiksi meidän koulun piha on täynnä roskia ja ne päätyvät sieltä mereen. Meressä kalat luulevat muovia ruoaksi ja kuolevat siihen. Mitä mieltä itse olisit, jos sinun lautasellasi olisi ruoan sijasta roskia?

Sanni ja Vanilla, Tanelinrannan koulu 6B

 

Koulusta mielenkiintoisempaa!

 

Onko mielestäsi koulussa liian vähän erikoisluokkia? Haluaisitko opiskella enemmän mieluistasi ainetta koulussa?

Meidän mielestä kouluissa pitäisi olla enemmän erikoisluokkia eri aineille. Me haluaisimme esimerkiksi kuvaamataidon luokalle, mutta sellaista ei ole meidän tulevalla yläasteella. On myös muitakin, joiden erikoisosaamiselle ei ole erikoisluokkaa. Tämä pätee myös, jos olet kiinnostunut jostain aineesta.

Tiedostamme sen, että koulussa ei voi olla jokaiselle aineelle omaa erikoisluokkaa. Siksi ehdotamme, että jos kunnassa on monta eri koulua, silloin voisi jakaa erikoisluokat eri kouluille. Esimerkiksi toisessa koulussa olisi ympäristöoppi-, kuvaamataito-, liikunta- ja matematiikkaluokka, kun taas toisessa olisi englanti-, historia- ja musiikkiluokka. Jos taas kunnassa on vain yksi koulu, silloin voisi kysyä tulevilta oppilailta, mitä erikoisluokkia he haluaisivat kouluun. Silloin koulu voisi yrittää toteuttaa edes yhden oppilaiden haluaman erikoisluokan. Meidän mielestä siis kouluissa pitäisi olla muitakin erikoisluokkia, eikä vain englanti-, matematiikka-, liikunta- ja musiikkiluokkia.

Meidän kohdalla tämä on myöhäistä, mutta toivomme että tulevaisuudessa kaikilla olisi edes jonkinlainen mahdollisuus päästä haluamalleen erikoisluokalle.

Tilda, Evelina ja Kati, Tanelinrannan koulu 6. lk

 

Lanitus seis ja pihalle mars!

 

Mielestämme puhelimella oloa pitäisi vähentää, sillä useat lapset ja nuoret käyttävät suurimman osan päivästä puhelimen ja muiden älylaitteiden ääressä. Nukahtaminen on vaikeaa, jos olet kaksi tuntia ennen nukkumaan menoasi puhelimella tai muulla elektroniikkalaitteella. Käytä aikaa enemmän ulkoiluun ja liikkumiseen. Liika puhelimella olo saattaa aiheuttaa päänsärkyä ja muita oireita. Jos puhelimesi tai joku muu älylaite on huoneessasi yön aikana siitä tuleva säteily saattaa aiheuttaa syöpää. Asian voi ratkaista siten, että vanhempien kanssa sovitaan tietty määrä ruutuaikaa päivässä. Vanhempien tulisi tietää, mitä lapset ja nuoret tekevät somessa! Suosittelemme myös, että puhelimella tulisi olla noin 0–2 tuntia päivässä. Ulkoillessa voit pitää hauskaa ja leikkiä kavereiden kanssa. Nuoret ja aikuiset voivat mennä vaikka lenkille.

Kolme kaverusta Tanelinrannasta

 

Kiusaaminen ei lopu koskaan

 

Mitä hyötyä kiusaamisesta on sinulle? Oletko miettinyt sitä? Kiusaamisesta jää paljon huonoja muistoja kiusatun mieleen. Jos olet ollut kiusaaja, niin aikuisena toivottavasti ymmärrät, kuinka paljon pahaa mieltä olet aiheuttanut. Kiusaamista voi esiintyä esimerkiksi netissä ja koulussa. Lapsilla pitäisi olla kaikki hyvin, mutta kaikilla lapsilla ei aina ole, koska heitä kiusataan. Kiusaaminen on lapsille uuvuttavaa. Kiusaaminen ei lopu koskaan, jos kukaan ei ikinä uskalla mennä väliin, joten ole rohkea ja puutu asiaan.

Sanni ja Sonja, Tanelinrannan koulu 6. lk

 

Lapsia täytyy valistaa ilmastonmuutoksesta

 

Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ja vakava ongelma. Se muun muassa nostaa merenpintaa sekä lisää sään ääri-ilmiöitä aiheuttaen paljon vaikeuksia. Se myös uhkaa luoda sukupuuttoa useille eläinlajeille. Muitakin haittoja löytyy.

Minua ihmetyttää se, miten vähän tämä globaali ongelma on esillä koulumaailmassa. Olen nyt kuudennella luokalla, ja on omituista, että vaikka ilmastonmuutos on kenties vakavin ja laajin haaste meidän sukupolvellemme, en koe saaneeni riittävää sivistystä asiaan liittyen. Ympäristöopissa aihe on tullut vähän esille, mutta mielestäni tilanteen vakavuuteen suhteuttaen tästä on puhuttu aivan liian vähän.

Mielestäni kouluissa pitäisi kertoa lapsille ilmastonmuutoksen uhkista, syistä sekä heidän ja heidän perheensä mahdollisuuksista vaikuttaa tilanteeseen. Mietin, että tiedottamisen voisi ujuttaa vaikka äidinkieleen tiedonhaun opettamisen yhteyteen esimerkiksi ryhmätöillä tai esitelmillä, jos ei ole mahdollisuutta liittää sitä ympäristöopin tunneille tai pitää erillisiä tunteja aiheen käsittelyyn. Mitä useampi osallistuu omilla valinnoillaan, sitä parempi.

Huomio: Tuin yleissivistystäni käyttäen lähteinä Wwf:n nettisivuja sekä Wikipediaa.

Emma Hänninen, Tanelinrannan koulu 6B

 

Loistavia temppuja!

 

Haluisimme koulun pihaan hyppyrin, josta voisi hyppiä pyörällä, potkulaudalla ja skeittilaudalla näin voisimme saada enemmän liikuntaa välituntisin. Tällä hetkellä välitunneilla on vähän liian tylsää, koska kiipeilytelineet ovat aina täynnä ja keinutkin on hieman tylsiä, kun niillä on ollut jo monta vuotta. Teknisentyön luokassa voisi tehdä hyvälaatuisen hyppyrin opettajien kanssa. Kaupunki voisi satsata koulumme pihan viihtyvyyteen. Meidän koulussa ei ole edes lähiliikuntapaikkaa.

Kolme poikaa Tanelinrannasta

Uusimmat kaikki