Koululinkki

Uutiskooste viikolta 1: USA:ssa vastustetaan demokratiaa, EU:ssa rokotetaan, talviurheilijat pääsevät jäille ja laduille

Uusi vuosi 2021 on täällä! Isokyrö on vaihtanut maakuntaa Pohjanmaasta Etelä-Pohjanmaalle ja koronaa vastaan rokottaminen on alkanut toden teolla ainakin Euroopassa. USA:ssa on meneillään kamppailu vallasta. Mitä muuta on tapahtunut? – Lue koululaisten uutiskooste, jotta tiedät!

Ilkka-Pohjalaisen syntymävuosi

Vuosi 2020 oli Ilkka-Pohjalaiselle merkittävä, sillä lehti syntyi tammi–helmikuun vaihteessa Ilkan ja Pohjalaisen yhdistyessä. Koostejutusta voit katsoa, mitkä olivat vuoden 2020 luetuimpia juttuja uudessa Ilkka-Pohjalaisessa.

Myös koronanvuoden uutiskuvista ja katsotuimmista videoista julkaistiin omat juttunsa.

Lue juttu: Miltä näytti Ilkka-Pohjalaisen ensimmäinen vuosi? – Tässä lista vuoden 2020 luetuimmista jutuista.

Kysymys: Mitkä aiheet kiinnostivat lukijoita eniten viime vuonna?

Kiinnostavia juttuja loman ajalta

Joululoman aikana julkaistiin useita kiinnostavia juttuja. Vuoden nuori kitaristi-kilpailuun osallistunut Juho Ranta-Maunus voitti kyseisen kilpailun. Marttilan koulun 5.-luokkalaiset taas pääsivät kertomaan suositusta Among us -pelistä. Ilkka-Pohjalainen selvitti pohjalaismaakuntien pisimmät koulumatkat.

Tapaninpäivänä julkaistiin juttu arkistokuvista, joista voi tutustua pohjalaiseen elämänmenoon vuosikymmeniä sitten. Vielä kauemmas historiaan kurkottaa jouluviikolla ensiesityksensä saanut Järviseudun historiasta kertova dokumenttielokuva, jossa kerronta alkaa noin 10 000 vuoden takaa ja jatkuu 1500-luvulle, jolloin ilmestyivät ensimmäiset kirjalliset lähteet alueen asukkaista.

Lue loma-ajan jutut:

Juho voitti! – 14-vuotias poika Seinäjoelta on vuoden paras nuori kitaristi.

Kännykkäpeli Among Us on noussut vuoden suurimmaksi peli-ilmiöksi, ja syykin on selvä – Selvitimme, mistä on kyse.

Vöyriläinen William Östman istuu koulubussissa kolme tuntia joka päivä – "Harmittaa, kun iltaisin on koulun jälkeen jo niin pimeää, että ei voi mennä metsään" – Selvitimme kuntiemme pisimmät koulumatkat.

Pikkusällit Härmästä ja ilmeetkin kohdillaan! – Verkossa avautui mittava kuva-arkisto, nämä upeat otokset ovat matka pohjalaiseen elämänmenoon ennen muinoin, tunnistatko joukosta sukulaisesi?.

Jussi Försti teki kuusiosaisen dokumenttisarjan Järviseudun historiasta – "Suomi on muutamassa sukupolvessa muuttunut aivan totaalisesti".

Maanantai

Nuorten näkökyky huononee. Taittovikaisten nuorten määrä on kasvanut maailmalla viimeisten vuosikymmenten aikana nopeasti. Likinäköisiä on erittäin paljon etenkin Itä- ja Kaakkois-Aasiassa.

Lue tai kuuntele juttu: Iida Hevosmaan, 19, päätä särki jatkuvasti, ja optikko havaitsi hämmentävän selityksen – Näistä syistä yhä useampi nuori tarvitsee silmälasit.

Kysymys: Mistä likinäön yleistyminen yhä nuoremmilla johtuu?

Maanantain printtilehdessä pohdittiin uuden yliopiston perustamista Etelä-Pohjanmaalle. Seinäjoen entisen kaupunginjohtajan Jorma Rasinmäen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun entisen rehtorin Tapio Varmolan mukaan Seinäjoella on jo ryhdytty toimeen, mutta he halusivat, että asiasta keskusteltaisiin laajemmin.

Lue tai kuuntele juttu: Väestö keskittyy ja ikäluokat pienenevät – kysyimme kahdelta neuvokselta ja yhdeltä rehtorilta, voiko nyt tosiaan olla uuden yliopiston aika.

Kysymys: Miksi yliopiston perustaminen olisi hyväksi maakunnalle?

Tiistai

Norjan Gjerdrumissa 30.12. tapahtuneessa maanvyöryssä kadonneiden etsinnöissä luovuttiin toivosta, että vielä kadoksissa olevat olisivat selvinneet onnettomuudesta hengissä. Tiistaina kolme vyöryssä kuollutta oli vielä kateissa.

Lue tai kuuntele juttu: Toivoa eloonjääneiden löytämisestä Norjan maanvyörymäalueelta ei enää ole.

Kysymys: Mistä Norjan maanvyöry johtui?

STT uutisoi, että Meksiko tarjoaa poliittista turvapaikkaa Wikileaksin perustajalle Julian Assangelle, jotta häntä ei luo luovutettaisi Yhdysvaltoihin.

Lue tai kuuntele juttu: Meksiko tarjoaa poliittista turvapaikkaa Assangelle.

Tehtävä: Selvitä tarkemmin, kuka on Julian Assange. Mistä häntä syytetään Yhdysvalloissa? Onko hän toiminut, kuten toimittajan pitää?

Keskiviikko

Loppiaisena talviurheilusta pitävät vaasalaiset saivat hyviä uutisia. Kaupungin ulkojäät valmistuvat viikonvaihteessa. Latujen ja rinteiden saamista käyttöön joutuu kuitenkin vielä odottamaan.

Jutussa kerrotaan, että viime vuosien lauhat talvet ovat tehneet talvilajien harrastamisesta harvinaista herkkua rannikkokaupungin asukkaille. Öjbergetin laskettelukeskuksen rinteitä ei esimerkiksi avattu viime talvena lainkaan.

Lue tai kuuntele juttu: Vaasan ulkojäillä luistellaan viikonvaihteessa – latuja ja rinteitä saa vielä odottaa.

Kysymyksiä: Pidätkö enemmän hiihdosta vai luistelusta? Mikä on latujen tilanne kotipaikkakunnallasi? Voit katsoa sen joko osoitteesta hiihtoladut.fi tai latutilanne.fi.

Torstai

Torstaista tuli todella tapahtumantäyteinen uutispäivä, sillä Yhdysvalloissa kapinoitiin demokraattista päätöksentekoa vastaan.

Lue tai kuuntele jutut:

Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressitaloon kesken kongressin istunnon, jossa Bidenin vaalivoitto oli määrä vahvistaa – käynnissä poliisioperaatio.

Kongressin valtausyritys oli valtava epäonnistuminen poliisilta.

Tutkijat: Trump on sivuutettu, viraltapano ei poissuljettu.

Pääkirjoitus: Tolkun ihmisten on astuttava esiin myös Suomessa ennen kuin salaliittoteorioiden hurmaama huligaanilauma tunkeutuu meilläkin eduskuntaan.

Kysymyksiä: Miksi Yhdysvaltain tilanne on merkittävä uutisaihe myös Suomessa? Mikä on journalismin päätehtävä?

Perjantai

Kaikkien uutistapahtumienkin taustalla koronapandemia on yhä olemassa.

Lue tai kuuntele juttu: Tokioon julistettiin kuukauden mittainen poikkeustila koronan takia, Englannissa pelätään sairaalapaikkojen hupenevan.

Kysymys: Millainen koronatilanne jutussa mainituissa maissa on? Entä mitä tiedät Suomen tilanteesta tällä hetkellä?

Uusimmat kaikki